maanantai 31. toukokuuta 2010

Ain't that a perfection...

Tuore korvapuusti on yksi parhaista leivonnaisista ikinä. Rakastan pullaan leipomista ja se tuoksu! Täydellinen korvapuusti onkin sitten haastavampi operaatio. Mielestäni korvapuustin ulkomuodon tulee olla täydellinen, eli se ei saa olla mitenkään lösähtänyt ja paljon sokeria päällä. Lisäksi täytettä tulee olla reilusti, varsinkin kanelia! Sisältä korvapuustin pitää olla mehevä. Syöminen tapahtuu kuorimalla se kerroksittain, jolloin lopulta jäljelle jää vain se paras sisus! Ei siis ole mitenkään helppoa löytää täydellistä korvapuustia..

En pahemmin pitänyt pullasta aikaisemmin, mutta sitten löysin erinomaisen ohjeen Hyvä konditoria-kirjasta. Se tehdään veteen ja siihen tulee enemmän kaikkea kuin perinteiseen pullataikinaan. Ja jos Mikkelissä päin liikkuu, kannattaa ehdottomasti käydä tsekkaamassa Ramin konditoria, jonka ohje kyseinen pullataikina siis on. Siellä on mahtavat herkut ja varsinkin lounasaikaan paikka on ihmisiä pullollaan!

Mutta tässä siis ohje:

Pullataikina

5 dl vettä

50 g hiivaa

200 g sokeria

1 rkl suolaa

15 g kardemummaa eli siis kaksi putkiloa

1 kananmuna

n. 15 dl vehnäjauhoja

200 g voita

Taikina tehdään siis perinteisellä tavalla, eli hiiva liuotetaan veteen, ja sitten lisäillään kaikki muut aineet järjestyksessä, samalla alustaen. Annetaan kohota, leivotaan pulliksi (tyyli vapaa), kohotetaan taas ja sitten paistetaan! Olen tehnyt tämän myös kylmään veteen ja antanut kohota yön yli jääkaapissa. Onnistuu siis ajanpuutteessa niinkin, kohotusaika on kyllä pitempi ennen paistoa.

Ja jos siis kaikki menee hyvin, tuloksena on kuvanmukainen korvapuusti. And yeas, that's a perfection!

(Ps. Kuvan korvapuusti on kylläkin äitini tekemä, sillä omiani ei ollut kuvaushetkellä saatavana, kunn menin syöttämään kaikki vieraille. Omissani olisi enemmän sokeria päällä!)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti