sunnuntai 1. elokuuta 2010

Tonnikalahöskä


Valion ruokakermapurkissa oli ohje tonnikalatortillavuokaan ja siitä innostuneena äippäni keräsi kaupassa tarvikkeet kyseiseen ruokaan. No, kaikki oli hyvin siihen asti, kunnes minun osakseni lankesi valmistaa ruoka. Ei siinä vielä mitään, helppo homma, ajattelin, MUTTA (aina välillä ihmettelen äitini lukutaitoa): ohjeessa sanotaan KOLME purkkia TOMAATTItonnikalaa, KAKSI pussia herne-maissi-paprikaa ja kaksi PIENTÄ tölkkiä ananasta PALOINA. Niin, sitten meillä onkin kaksi purkkia tonnikalaa öljyssä, yksi pussi h-m-p:tä, ja kaksi ihan normaalia tölkkiä ananasta renkaina. ??? Kun nimenomaan tarkoitus on, että täytettä riittäisi kahdeksaan tortillaan ja tonnikalan tomaattikastike toimisi kastikkeena täytteessä ja kaikki olisi MAHDOLLISIMMAN helppoa. Ja selityksenä oli:"mä aattelin et kyllä niistä jotai tulee." Uskokaa tai älkää, ei ihan hirveästi olisi huvittanut alkaa väsyneenä ja 30 asteen helteessä soveltamaan maailman yksinkertaisimpaa juttua, mutta had no choise ja onni onnettomuudessa, sillä lopputulos oli varsin onnistunut. Laitankin tuohon siis oman söherrykseni, se ei loppujen lopuksi poikkea hirveästi alkuperäisestä, mutta Valion sivuilta löytyy kyllä alkuperäinenkin ohje.
Tonnikalatortillavuoka
1 pkt (8 kpl) tortilloja
Täyte:
2 prk tonnikalaa öljyssä
2 prk ananasta paloina (tai sitten pilkotaan renkaat ;)
2 pss herne-maissi-paprikaa
1 dl kolmen juuston ruokakermaa (Valio)
0,5 dl juustoraastetta
ketsuppia
sinappia
suolaa
mustapippuria
chilimaustetta
muutama tippa tabascoa
(muita mausteita maun mukaan)
päälle:
1 dl juustoraastetta
1/2 prk kolmen juuston ruokakermaa
Valuta tonnikala ja ananakset, sekoita joukkoon herne-maissi-paprikat (kaiva vaan pakkasta, kyllä sieltä toinenkin pussi jostain löytyy;), juustokerma, juustoraaste ja mausteet. Kannattaa maistella täytettä, niin omaan makuun sopiva maustemäärä löytyy. Levitä täyte tortilloille, kääri rulliksi ja leikkaa rullat neljään osaan. Nosta rullat pystyyn suurehkoon, voideltuun vuokaan (käytin lasagnevuokaa). Sekoita loppu kerma ja juustoraaste ja levitä se tasaisesti rullien päälle. Paista 200 asteessa n. 20 minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti